Riitta ja Jorma J. Takasen säätiö sr:n tarkoituksena on elinkeinoelämän ja erityisesti teknologiateollisuuden osaamisen, kehittämisen ja kansainvälisen kilpailukyvyn tukeminen sekä edistäminen keskisessä ja pohjoisessa Suomessa (maantieteellinen alue, joka muodostuu Lapin, Pohjois- Pohjanmaan, Kainuun, Keski-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan sekä Keski-Suomen maakunnista). Säätiö tukee apurahoillaan erityisesti soveltavaa tutkimustoimintaa sekä kansainvälistymistä yllä mainitulla alueella.
Säätiö myöntää hakemuksesta apurahoja:
- Kansainvälistymisen edistämiseen tukemalla korkeakouluopiskelijoiden opiskelua ja työharjoittelua ulkomailla
- Yliopistoissa, korkeakouluissa sekä tutkimuslaitoksissa tapahtuvaan tutkimustoimintaan
- Yliopistoissa, korkeakouluissa sekä tutkimuslaitoksissa tapahtuvaan tutkimustoimintaan liittyviin ja Suomen ulkopuolelle suuntautuviin tutkijavierailuihin ja konferenssimatkoihin
Hakijan on huomioitava, että säätiön myöntämien apurahapäätösten on täytettävä säätiön tarkoitukseen sisältyvät toimiala- ja toimialuemääräykset, ja se, mitä paremmin hakija ja hakemus nämä ehdot täyttävät, katsotaan eduksi apurahapäätöksiä tehtäessä.
Apurahoja haettaessa käytetään säätiön sähköisiä hakemuslomakkeita, jonka mukana toimitetaan myös tarvittavat liitteet. Hakulomake löytyy osoitteesta www.rjtsaatio.fi.
Täyttäessään hakemuksen hakija hyväksyy sen, että hänen henkilötietojaan tallennetaan teknisesti suojattuun henkilötietorekisteriin apuraha-hakemusprosessia varten. Tiedot poistetaan kohtuullisessa ajassa. Tarkemmat tiedot löytyvät Riitta ja Jorma J. Takasen säätiön tietosuojaselosteesta (www.rjtsaatio.fi).
Kaikille hakijoille ilmoitetaan henkilökohtaisesti säätiön tekemästä päätöksestä. Myönteisen päätöksen saaneilta pyydetään lisätietoja mm. apurahan maksamiseen ja verotuksen vaatimuksiin liittyen.
Erityisohjeita ulkomailla tapahtuvaa vaihto-opiskelua ja työharjoittelua koskeviin apurahahakemuksiin
Apurahat on tarkoitettu yliopistojen ja korkeakoulujen kandidaatti- ja maisterivaiheen sekä ammattikorkeakoulujen opiskelijoille, jotka lähtevät Suomen ulkopuolelle pitkäaikaiseen (pääsääntöisesti enemmän kuin yksi kuukausi) vaihto-ohjelmaan opiskelijaksi tai vastaavan mittaiseen työharjoitteluun työntekijäksi.
Hakuaika on kaksi kertaa vuodessa, pääsääntöisesti 1.3.–30.4. ja 1.9.–31.10., ja hakuajan alkamisesta ilmoitetaan erikseen säätiön sivuilla (www.rjtsaatio.fi). Hakemukset käsitellään noin kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä.
Pääsääntöisesti hakemus on jätettävä ennen vaihdon tai työharjoittelun alkamista. Vaihto-opiskelu tai työharjoittelu ei voi päättyä ennen ko. hakuajan päättymistä.
Hakija voi toimittaa vastaanottavan oppilaitoksen todistuksen vaihto-opiskelupaikan saamisesta myös hakuajan jälkeen. Sama koskee myös työharjoittelupaikan todistusta.
Apurahapäätökseen ja apurahan määrään vaikuttavat mm.
- tutkinto-ohjelma
- opiskelumenestys (GPA)
- vaihto-opiskelujakson ja vastaavasti työharjoittelun pituus
- hakijan siteet säätiön toimialueeseen
Erityisohjeita tutkimustoimintaa koskeviin apurahahakemuksiin
Apurahat on tarkoitettu väitöskirja- ja post-doc-tutkijoille.
Hakuaika on kerran vuodessa, pääsääntöisesti 1.3.–30.4., ja hakuajan alkamisesta ilmoitetaan erikseen säätiön sivuilla (www.rjtsaatio.fi). Hakemukset käsitellään noin kahden kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä, ellei säätiö erikseen päätä käsittelyajan jatkamisesta.
Apurahahakemus voi koskea kannustus- tai työskentelyapurahaa.
Apurahapäätökseen ja apurahan määrään vaikuttavat mm.
- tutkimuksen aihe ja sen yhteys säätiön mahdollisesti valitsemiin painopistealueisiin
- hakijan siteet säätiön toimialueeseen
- tutkimuksen välitön tai välillinen alueellinen vaikuttavuus säätiön toimialueeseen
Apurahan käyttöajanjakso voi olla kertaluonteinen tai ajoittua jopa kolmelle kalenterivuodelle.
Säätiö vahvistaa kunkin hakuajan osalta mahdolliset painopistealueet, jotka löytyvät säätiön sivuilta kohdasta ”ajankohtaista”(www.rjtsaatio.fi).
Myönnettävien kannustusapurahojen suuruus on noin 5.000–30.000 euroa siten, että yhdelle kalenterivuodelle apurahasta voi kohdistua noin 5.000–10.000 euroa, ja tämän osan ylittävä osa jaksottuu yhdelle tai kahdelle seuraavalle vuodelle, ja edellyttää erikseen sovittavan väliraportoinnin toteutumista sekä uutta säätiön myönteistä päätöstä.
Työskentelyapurahan enimmäismäärä vuodessa on sama kuin verovapaiden apurahojen enimmäismäärä tuloverolain mukaan yhteensä.
Säätiö voi näitä määriä halutessaan muuttaa, jolloin mahdollisista muutoksista ilmoitetaan säätiön sivuilla (www.rjtsaatio.fi).
Työskentelyapurahan hakija voi olla palkkatyössä enintään 20,0 %:n osalta (yksi päivä viikossa).
Apurahaa ei myönnetä perustyövälineiden (puhelin, tietokone) hankintaan.
Hakemuksessa on kuvattava hakemusta koskevan tutkimuksen tieteellinen ja tekninen merkittävyys sekä yhteiskunnallinen ja taloudellinen vaikuttavuus Suomessa.
Hakemukseen on liitettävä tutkimuksen ohjaajan tai vastaavan lausunto.
Säätiö voi hakemuksia arvioitaessa käyttää apuna myös ulkopuolisia tahoja, minkä hakija hakemuksen tehdessään hyväksyy. Samoin hakija hyväksyy sen, että myönnettyjen apurahojen saajat tutkimusaiheineen julkistetaan.
Hakemus liitteineen on tehtävä englannin kielellä, ellei erityisiä syitä suomen kielen käyttöön ole.
Erityisohjeita tutkijavierailuja ja konferenssimatkoja koskeviin apurahahakemuksiin
Apurahat on tarkoitettu väitöskirja- ja post-doc-tutkijoille.
Hakuaika on kaksi kertaa vuodessa, pääsääntöisesti 1.3.–30.4. ja 1.9.–31.10., ja hakuajan alkamisesta ilmoitetaan erikseen säätiön sivuilla (www.rjtsaatio.fi). Hakemukset käsitellään noin kuukauden kuluessa hakuajan päättymisestä.
Tutkijavierailun kesto on pääsääntöisesti vähintään yksi kuukausi.
Konferenssimatkaa koskeva hakemus edellyttää sitä, että hakijalla on konferenssissa alustus, valmisteltu puheenvuoro tai vastaava.
Tutkijavierailua koskevaan hakemukseen on liitettävä vierailua koskeva kutsu. Konferenssimatkan osalta vastaavasti konferenssiohjelma, josta ilmenee myös hakijan rooli konferenssissa.
Hakemus liitteineen on tehtävä englannin kielellä, ellei erityisiä syitä suomen kielen käyttöön ole.